ONE-WAY MY-WAY

ONE-WAY MY-WAY

torstai 24. huhtikuuta 2014

Uusi paras kaveri

Kohta on jo kuukausi täynnä uudessa asunnossa ja vanhan kalusteet ovat pitkälti asettuneet omille paikoilleen. Kaikki ne, mitä entuudestaan oli. Vielä siis löytyy paljon tilaa ja sitäkin enemmän erilaisia mahdollisuuksia olla luova ja väkertää kaikenlaista pikku pikkuista.

Muutaman löydön olen tehnyt tämän kuukauden aikana ja niksinurkan työkalut ovat olleet kaikkea muuta kuin pakissa kun tuotteita on hiiren verran jatkojalostettu. Yritän kuitenkin olla kärsivällinen - monella kaverilla tuon sanominen saa varmasti suun messingille, olen varmasti kaikkea muuta - ja kertoa yhdestä löydöstä kerrallaan sekä mielellään mahdollisimman paljon aikajärjestyksessä.

Muutamassa muutossa olen ollut kavereitteni mukana auttamassa ja lähes poikkeuksetta aina on sama homma. Muilla tavaroilla ei ole niin merkitystä tuleeko ne yhdessä vai kuudessa osassa perille, kunhan televisio säilyy ehjänä. Yleensä töitä tehdään parin oluen kannustamana ja hyvissä mielen, mutta aina kun televisio kannetaan kynnyksen yli sisälle, tulee jopa huvittavan hiljaista. Televisio kannetaan kotiin kuin vaimo sylissä ja hiljaisuudella kunnioitetaan kuin vainajan arkunkantoa.

Oma telkkarini säilyi ehjänä muutosta, mutta toisin kuin ajattelin, sitä ei laitettu ensimmäisenä paikoilleen. Silloin tein töissä yli 10 tunnin päiviä eikä sitä silloin osannut edes haaveille television katselusta. Muutama tunti iltaisin jäi vapaaksi jotka käytin - kyllä, verhojen laittamiseen. Varmaan juuri ne jotka miesten listalla tulee viimeisenä tai laitetaan jos jaksetaan.





Halusin säilyttää saman teeman mitä lampussa oli ja tartuin tähän hamppuköyteen. Purjehdin takaisin rautakaupan veneily osastolle ja ostin neljä metrin pätkää narua, jotka pystyi paikan päällä leikkaamaan itselle sopiviksi palasiksi. Leikkaus tehtiin sellaisella kuumennetulla terällä, jonka ansiosta naru ei lähde purkautumaan ja jäljestä tulee siisti. Nyt piti enää vain keksiä, miten saisin narun kuvan mukaisesti kerälle. Siten, että se myös pysyisi siinä muodossa. Ensin mielessä kävi jonkin sortin kuumentaminen, koska niinhän sen narunkin sai poikki. Ratkaisu löytyi aika läheltä ja tälle työkalulle olen myynyt sydänmeni; kuumaliimapistooli. Tulevissa postauksissa huomaatte tämän laiteeen olevan uusi ilmastointiteippi. Mutta, kotona pyöritin narun rullalle ja yritin saada siitä mahdollisimman symmetrisen näköisen. Tämän jälkeen liimasin kuumaliimalla narujen väleihin liima ja annoin hetken jäähtyä. Ei millään tavoin vaikeaa ja lopputuloskin on melkoisen onnistunut.
Itse verhot on ostettu ikeasta varmaan vuosi takaperin eivätkä ne maksaneet montaa kymppiä. Väri sopii melkoisen kivasti yhteen valkoisten seinien kanssa.

Kuvissa näkyy kolmet verhot mutta yhdet löytyy vielä vasemmasta reunasta. Mielestäni verhoilla tilasta sai entistä enemmän avaramman näköisen ja tunnelma on kuin välimerellä. Sopii mulle. Arvoitukseksi jää kuitenkin kuinka monta insinööriä on ollut päättämässä siitä että laitetaan neljä pientä ikkunaa vierekkäin tuonne oikeeseen reunaan. Yritetään elää kuitenkin tämän asian kanssa :)

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Valoa

Muutin kolme viikkoa takaperin 43,5 neliöiseen yksiöön muutaman huonekalun ja sitäkin useamman valaisimen kanssa. Päätin, että hylkään puolet vanhoista huonekaluista muuton yhteydessä enkä yritä pakolla löytää niille uutta paikkaa vaan teen juuri sellaiset huonekalut jotka sopivat asuntooni omien taitojeni puitteissa. Uskon, että monella on tapana saada huonekalut nopeasti uusille paikoille ja asettua taloksi.
Siinä kohtaa minä teen poikkeuksen.
Vaikka mielessäni on koko ajan ajatus siitä, millaista kokonaisuutta haen asunnossani, tahdon keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja antaa kaiken ajan sille. Yleensä minulla on jo alussa jonkinlainen visio siitä, millaista esinettä tai huonekalua olen lähdössä toteuttamaan mutta se AHAA! -tunne puuttu vielä. Saatan käydä ostamassa muutaman neuvoa antavan sisustuslehden sekä pläräillä jo hiirenkorvilla olevia lehtiä, joissa jo ennestään löydetyt ideat odottavat toteuttamista. Yleensä löytyy muutama hauska idea joita yritän soveltaa ideaani mutta lopullista päätöstä en osaa koskaan tehdä samantien. Sitä saattaa vierähtää viikko tai kaksi kunnes tulee se fiilis, minkä takia minäkin olen jäänyt koukuun sisustamiseen.
Haluan jakaa ideoistani ensimmäisen ja samalla myös rakkaimman. Tämän kattovalaisimen suunnitteluun on uponnut ylivoimaisesti eniten tunteja kauppojen hyllyjen välissä ihmetellessä sormi suussa sekä lukuisia tunteja lehtien parissa. Aluksi mielessäni oli vain lamppu, johon halusin sisällyttää ajatuksen väkipyörä vinssistä - eritoten sellaisesta vanhanaikasesta nostimesta, jota on joskus jouduttu käsivoimin käyttämään. Lamppuja oli tarkoitus tulla vain yksi ja mielellään myös hehkulampun näköinen, mutta kuten olen huomannut kavereitten kanssa illan suunnitelmia juonitellessakin, harvoin asiat menee niin kuin on suunnitellut. Tällainen siitä lopulta tuli :)






Kaikki lampussa käytetyt materiaalit on ostettu paikallisesta rautakaupasta ja koottu kotona yhdeksi kokonaisuudeksi. Itse lamppu sekä kakkosnelosesta tehty hirsipuu ei maksanut juuri nimeksikkään, mutta en ymmärrä kuinka nuo pienet rautaiset osat voi maksaa 2/3 yhteenlasketusta summasta. Kaikki metalliset osat mitä olen käyttänyt lampussa löytyi veneily osastolta ja hamppuköysi niin ikään. Loisteputken päälle kuului muovinen suojakotelo mutta otin sen pois, jonka myötä lamppu ei näytä niin kesyltä. Jos jotenkin haluaisin vielä parantaa lopputulosta niin se on tuo sähköjohto ja siitä päästään erittäin näppärästi aasinsiltaa pitkin viimeiseen asiaan jonka haluan ottaa vielä esille tässä päivityksessä.
Koska useampi pää on viisaampi kuin yksi, haluan että rohkeasti osallistutte 'stormaamiseen' ja annatte myös omia mielipiteitä :) En halua ottaa kenenkään ideoita sellaisenaan töihini, mutta niistä saa varmasti lisää uusia hyviä ideoita ja kunnioitan joka ikisen mielipidettä.
Nähdään pian!